| KESÄPÄIVÄ KANGASALLA
(Käännös: Otto Manninen)
1. Mun keinuni latva korkein on laella Harjulan;
veet sinervät alla aukee taa katsehen kantaman.
Tuoll Längelmän seljät kirkkaan ne hopeajuovan luo,
ja Roineen rannalle armaat tuoll´ allot suutelon suo.
2. Ja siintäin kuin elon aamu, kuin lemmityn silmä sees, on myötä myös Vesijärvi, sun heijuvat heijastees.
Ja sataiset saaret vehmaat sun siintoas seppelöi,
kuin luonnon haavelmat herkät veen vahmassa viheriöi.
3. Vaan viertä vienojen rantain käy honkien jynkkä vyö, niin kuin vaka vanhus katsois kun lapset leikkiä lyö.
Ja vihannat viljanteet ne aaltoo äärellä veen,
ja niityn kukkaset tuuleen ne tuoksuvat suviseen.
4. Oi kuin sulorunsas sentään on Suomeni köyhä tää! Kuin hopeat kullat kirkkaat sen järvillä kimmeltää!
Tääll´iloa huolta soineet on laulujen kanteleet, niin vienosti helkähdellen kuin keinuu kirkkahat veet.
5. Ma vain olen lintu pieni ja siipeni hennot on, mut ilmain kotka jos oisin; ma nousisin lentohon,
ja lentäisin kauas, kauas luo Iäisen istuimen,
ja etehen Kaikkivallan ma vaipuisin visertäen:
6. Sua taivahan pyhä Herra, ma lintunen rukoelen. Kuink ihana on sun maasi sun taivahas ihmeinen!
Suo vällkkyä Suomen vetten tult intomme ainiaan!
Oi Herra herätä meissä suur rakkaus synnyinmaan!
|
